tiistai 11. syyskuuta 2012

Kalenteri tarjottimelle

Oli syy tarkistaa oma aikakäsitykseni. Edellisestä postauksesta oli kulunut puoli vuotta ja olin luvannut postata vähintään kerran kuussa. Siispä ripustin kalenterin seinälle.



Tarvikkeet: Tarjotin, joululahjaksi saatu seinäkalenteri luontokuvin (kiitos, mummi!), nipistin, sakset, liimaa, ruuvi ja meisseli.

Aika: Suhteellista. Aloitin heinäkuussa ja sain valmiiksi syyskuussa.



Ensin liimataan nipistin. Itse käytin jostain konferenssinimilapusta irroitettua, mutta pyykkipoikakin käy, jos seminaareja ei ole tiedossa. Sitten huomataan, että kaapin pohjalla on vielä sopivampi tarjotin (aluksi siis meinasin käyttää piirakkavuokaa tähän hommaan). Siivotaan liimat ja aloitetaan alusta.

Sen jälkeen leikataan kalenterin sivut tarjottimen sisälle sopiviksi. Lopuksi tarjotin lävistetään. Huomasin että se oli tässä tapauksessa paras tapa saada kalenteri seinälle. Teippi/rautalankaviritykset eivät toimineet. Reiän tekeminen onnistui siististi, kun ensin napautin vasaralla ja naulalla pienen alkureiän. Sitten vain ruuvilla ja meisselillä reikää suuremmaksi. Suojasin tarjottimen pinnan maalarinteipillä.




Lopputulos sulautuu hyvin keittiön väriympyräseinälle emalikattilan ja pannulappujen sekaan.



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...